News

Kentille elokuussa palaava tennispelaaja Emil Ruusuvuori kertoi käyneensä silmänliiketerapiassa. Tässä jutussa kerrotaan, ...
Kauden neljäs ja viimeinen grand slam on ollut Virtaselle suotuisa, sillä hän saavutti siellä uransa ensimmäisen pääsarjapaikan vuonna 2023. Hän eteni jaettuun parhaaseen arvoturnaussuoritukseensa ...
Teleskoopilla havaittu kuu on tutkijan mukaan pieni mutta merkittävä löytö. Uranus-planeetan kiertoradalta on löydetty uusi kuu. Tiedeuutisesta kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto NASA. NASAn ...
Ähtärin eläinpuiston ja Hotelli Mesikämmenen myyminen saattaisi helpottaa Ähtärin kaupungin taloutta. Yle kysyi muutamalta lähialueen yrittäjältä, löytyisikö sille ostajaa.
Matkustajat kokivat kauhun hetkiä ja astiat lentelivät, kun Silja Serenade heilahti tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Terveystarkastaja Meriläisen mukaan on tyypillistä, että uimahalleissa ja kylpylöissä on käytössä pakkollisia laajempia omavalvontatoimia.
Suomalaisten mielenkiinto ukrainan kielen opiskelua kohtaan kasvoi Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Aiemmin kieltä opiskeltiin ...
Kentille elokuussa palaava tennispelaaja Emil Ruusuvuori kertoi käyneensä silmänliiketerapiassa. Tässä jutussa kerrotaan, millaisesta terapiamuodosta on kyse.
Vanhempi tutkija Stewart on työskennellyt UPI:ssa vajaan viiden vuoden ajan. Suurelle yleisölle Stewart on tullut tutuksi selkeänä ja suorapuheisena Gazan sodan ja muiden Lähi-idän konfliktien ...
Niina-Pautola-Mol toimi Päijät-Hämeen maakuntajohtajana neljä vuotta. Avaa kuvien katselu Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina ...
NWSL-seura Orlando Pride hankki Lizbeth Ovallen noin 1,29 miljoonalla eurolla. Avaa kuvien katselu Lizbeth Ovalle. Kuva: ...
Yölämpötilat putoavat koko maassa 5–10 asteen tuntumaan, pohjoisessa paikoin yöpakkasta. ”Illat alkavat olla raikkaita”, sanoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.